+358504642857 info@ique.gg

IQUE:n toiminnanjohtaja Marika Hillberg ja Counter Strike -kilpapelaaja Lassi “Laza” Koivula kävivät Radio Sunilla keskustelemassa pelaamisesta, eurheilusta, IQUEsta sekä juniorivalmennuksesta.

Haastattelussa tartuttiin ennakkoluuloihin, vanhempien ja lasten välisen keskustelun tärkeyteen, tasapainon löytämiseen pelaamisen sekä liikkumisen välillä ja kuinka psyykkistä puolta vaalitaan sekä eettisistä kulmista pidetään huolta. Huipulle pääsy vaatii todella paljon ja me IQUEssa pyrimme tarjoamaan hyvät eväät kuinka Juniori kehittyy pelaajana eteenpäin.

Hyvältä CS:GO pelaajalta vaaditaan mm. hyvää aimia, peliälyä sekä reaktionopeutta. CS:GO on joukkuepeli siinä missä jääkiekkokin ja kommunikaatio on todella tärkeätä. “Ennakkoluulot ovat kovia, mutta selittämällä miksi tätä tekee ja miksi tätä opiskelee, niin osa alkaa jo ymmärtää,” Laza kertoo. Kommunikaation tärkeyttä korostetaan ja keskustelua toivotaan lisää myös vanhempien ja lasten välille. Pelaaminen ja eurheilu on kohtuu uutta asiaa ja perehtymällä asiaan vanhemmat tukevat lasten harrastuksia paremmin sekä ymmärtävät itsekin paremmin mitä pelaaminen on.

Tampereesta on muodostumassa kovaa vauhtia eurheilun keskus ja IQUE on omalla panoksellaan rakentamassa tätä eteenpäin. Mielenkiinnolla katsomme, kuinka pitkällä olemme vuoden päästä ja mitä olemme saavuttaneet.

Kuuntele Radio Sunin podcasti alla olevasta linkistä kokonaisuudessaan ja poimi parhaat vinkit talteen. JR klubin kevään harrastekausi käynnistyi viikolla 10 ja vielä ehtii hyvin mukaan! Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.

E-urheilun juniorivalmennusta kehitetään Tampereella

Nähdään pelikentillä!